Nuorista salonkikelpoisia seurustelijoita
Heli Koivuniemi
Perjantai-iltapäivänä Whatsapp kilahtaa. Avaan viestin. ”Äiti! Voitaisko me käydä ulkona syömässä, teini-ikäinen poikani kysyy. Sydämeni sykähtää. ”Totta kai! Monelta?”
Mieleeni muistuu kymmenen vuoden takainen tuska. Silloin kipuilin kahden vaiheilla. Yritänkö sitkeästi kasvattaa eloisasta ja liikunnallisesta pojasta salonkikelpoista seurustelijaa? Sellaista, joka malttaisi istua ravintolan pöydän ääressä edes kohtuullisen tovin. Toinen houkutteleva vaihtoehto oli luovuttaa ja pysytellä kotosalla turvallisesti oman perheen kesken. Jälkiviisaana voin todeta, että periksiantamattomuus kannatti. Matkailu vauhditti entisestään nuoren miehen ymmärrystä, ja hän oppi arvostamaan yhteisiä ruokailuhetkiä. Pöydän ääressä keskustellaan kuluneen päivän ja viikon tapahtumista, muistellaan menneitä ja tunnustellaan vaivihkaa pinnan alla piileviä murheita. Uskokaa tai älkää, mutta pienistä ja viattomista avauksista on kehkeytynyt yllättäviä ja silmiä avaavia keskustelutuokioita ruoan laadun ja hinnan välisistä eroista eri maiden ruoka- ja tapakulttuureihin ja jopa maailmanpoliittiseen tilanteeseen. Jos kännykät olisivat vaivihkaa vallanneet ruokapöytäämme, vilkas keskustelu olisi tyrehtynyt niukoiksi murahduksiksi. Jälkikäteen tuntuu siltä, että lapset oppivat kuin itsestään, että jokaiselle annetaan suunvuoro, eikä ole soveliasta nostaa meteliä, jos ruoka ei satu miellyttämään.
Kansainvälistyvässä maailmassa tuskin on arvokkaampaa taitoa kuin hyvät tavat henkisenä pääomana.
Fransmanni käynnisti vuonna 2011 yhdessä Hartwallin ja muiden kumppaneidensa kanssa Ruokalistalla hyvät tavat -hankkeen. Sen tavoitteena oli kannustaa perheitä harrastamaan yhteistä ruokakulttuuria ja opettaa nuorille hyviä pöytätapoja. Ajatuksena oli, että koululaiset kutsutaan ravintolaan syömään ja samalla heille opetetaan pöytätapoja rennosti keskustellen. Tapakouluttaja Kaarina Suonperän johdattelemissa tilaisuuksissa kulmiensa alta pälyilevistä nuorista kuoriutui innostuneita ja seuruettaan kunnioittavia keskustelukumppaneita. Muutaman vuoden aikana jaettiin tuhansia opaskirjasia, joiden avulla oli mahdollisuus virkistää muistia tilaisuuden jälkeen. Hanke on nyt hetken aikaa jäissä, ja se hakee muotoaan. Mutta pienellä vaivalla nuorten itsetunto parani ja ymmärrys ruokailutapojen merkityksestä kasvoi. Osa vei oppejaan kotiin asti, ja sehän oli tavoite. Oletko sinä kuullut hankkeesta? Miten sinä kehittäisit sitä? Olisitko valmis laittamaan itsesi likoon nuoren puolesta? Toivottavasti meistä jokainen on, sillä kansainvälistyvässä maailmassa tuskin on arvokkaampaa taitoa kuin hyvät tavat henkisenä pääomana.
Hyvää ruokahalua!
Heli Koivuniemi
Evento-lehden päätoimittaja
Aromi-lehden toimittaja
Tapaseuran hallituksen varajäsen