Jaana Vainio -

Shakerin toimituspäällikkö Jaana Vainio: Positiivista pöhinää baarialalla!

Anniskelualan ammattilehden toimituspäällikkönä seuraan aitiopaikalta Suomen baaritarjonnan kehittymistä. Kiinnostavia konsepteja syntyy kaiken aikaa ja tarjontaa alkaa olla kiitettävästi ympäri maata.

Tästä saamme kiittää ammattilaisia, joiden sydän sykkii alalle ja jotka uskovat omaan tekemiseensä niin, että uskaltavat lähteä yrittäjiksi, vaikka ympäriltä löytyy aina niitä, jotka pessimistisesti epäilevät onnistumisen mahdollisuuksia.

Itse haluan uskoa näiden kunnianhimoisten yrittäjien tavoin, että asiakkaita kyllä löytyy, kun konsepti on huolella mietitty, tuote kunnossa ja työtä tehdään täydestä sydämestä.

Aina se ei tapahdu yhdessä yössä, jolloin usko saattaa olla välillä koetuksella. Tärkeintä on, ettei se lopu kesken.

Kiinnostavia paikkoja löytyy niin cocktail-, olut- kuin viinibaarienkin osalta. Näissä baareissa nimikkokategoria on luonnollisesti se, jonka tuotteisiin panostetaan eniten. Yhä useammassa paikassa on kuitenkin ymmärretty, että tarjolla kannattaa pitää myös muita juomia ja niidenkin kohdalla on syytä panostaa laatuun. Harva nimittäin nauttii koko iltaa esimerkiksi cocktaileja ja toisaalta seurueessa on aina mukana henkilö, joka haluaa nauttia olutta tai viiniä, oli paikka mikä tahansa.

Toinen positiivinen suuntaus on se, että baarit ovat alkaneet tarjota juomien kylkeen myös ruokaa.

Näin nälkäisen asiakkaan ei tarvitse lähteä baarista. Tämä on hyvä, sillä harva palaa takaisin samaan paikkaan. Ruoka on myös luonteva lisämyyntituote baarille, joten se on siinäkin mielessä järkevä ratkaisu.

Etenkin cocktailbaarit ovat tänä keväänä nousseet esille erilaisten kuluttajille suunnattujen tapahtumien myötä. Sekä Helsinki Drink Festivalin että Turku Grand Cocktail Weekendin tarkoituksena on kehittää maan cocktailkulttuuria ja toimia samalla baarien promootiona. Sillä edelleen on niitä asiakkaita, jotka menevät vanhaan tuttuun paikkaan, kun eivät tiedä millaisia paikkoja on tarjolla.

On hyvä muistaa, että siihen miksi jostain paikasta tulee kestosuosikki, on syynsä. Ne ovat onnistuneet luomaan konseptin, johon asiakkaat ovat tykästyneet niin, että haluavat käydä kyseisessä baarissa kerta toisensa jälkeen. Suomessa potentiaalisten asiakkaiden virta on kaupungista riippumatta huomattavasti pienempi kuin esimerkiksi New Yorkissa, Lontoossa tai Berliinistä. Siksi onkin järkevämpää luoda konsepteja, jotka koukuttavat asiakkaat palaamaan uudestaan ja uudestaan.

Jaana Vainio on Shaker-lehden toimituspäällikkö.